Florida Panthersin suomalaishyökkääjä Jussi Jokiselle kuluva kausi on ollut ehkä koko hänen NHL-uransa vaikein.

Aivan viime aikoina kokeneen suomalaisen suoritukset ovat kuitenkin palanneet totutulle tasolle. Jokinen on nimittäin nakuttanut viimeiseen kahdeksaan pelaamaansa otteluun tehot 4+5.

Kuluvasta kaudesta kaikkein parhaimman kuvan antaakin se, että muissa tällä kaudella pelaamissaan 42 ottelussa hänen tehonsa ovat olleet 5+8.

– ”Juice” on saanut itseluottamuksensa takaisin. Hän asetti itselleen liian kovat paineet joukkueemme kannattelemisen suhteen ja sitä kautta yritti ikään kuin hieman liikaa, Panthersin päävalmentaja ja GM Tom Rowe käy läpi syitä heikkoon kauteen.

– Me kävimme keskusteluja siitä, miten hän pakotti asioita ja nyt hän pelaa jälleen tasollaan, käyttäen hyödykseen päätään sekä älykkyyttään. Sitä kautta hän tekee pienet asiat oikein ja se on auttanut myös Vinnietä (Vincent Trocheck) ja Smittyä (Reilly Smith).

Jokinen näkee asiat hyvin samalla tavoin valmentajansa kanssa.

– Totta kai laskin itseni varaan, mitä tulee joukkueen auttamiseen hyökkäyksellisesti, mutta kauden ensimmäisellä puoliskolla minusta ei ollut siihen. Se ei ollut kovinkaan hauskaa, koska emme voittaneet, enkä pystynyt auttamaan joukkuettani.

– Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että kentällisemme pelaa samalla tavoin kuin viime vuonna ja toivottavasti se jatkuu.

”Osaamme tehdä maaleja”

Jokinen totesi jo Aleksander Barkovin ja Jonathan Huberdeau’n paluun kynnyksellä, että hän uskoo sen auttavan hänen kentällistään. Syykin oli varsin selvä: Jokisen kentällisen ei heidän paluun myötä tarvitse pelata vastustajan ykköskentällistä vastaan.

33-vuotias suomalaishyökkääjä näkee tilanteen edelleen samalla tavalla.

– Se (heidän paluu) toi meille itseluottamusta sen suhteen, että me osaamme tehdä maaleja enemmän kuin kauden ensimmäisen puolikkaan aikana. Jokainen ketjumme pystyy maalintekoon ja joka ilta joku uusi kaveri ratkaisee, Jokinen hehkuttaa joukkueensa, joka on viimeiseen viiteen otteluun tehnyt 20 maalia, suorituksia.

Jokisen ehdoton valttikortti omien vaikeuksiensa keskellä on ollut eittämättä kokemus ja sen tuoma tapa käsitellä asioita.

– Olitpa sitten Sidney Crosby, Jussi Jokinen tai ensimmäisen vuoden tulokaspelaaja, jossain vaiheessa sinulle tulee vaikeuksia, etkä tule tekemään maaleja jokaisessa ottelussa.

– Sinun täytyy vain olla henkisesti vahva ja omata hyvän itseluottamuksen; toivot valmentajiesi luottavan niin ikään sinuun ja sitä kautta asiat korjaantuvat.

Panthersin varakapteeni heittääkin ilmoille erittäin hyvän kommentin, josta jokainen pelaaja, juniori tai aikuinen, voi ottaa opiksi.

– Työskentele kovasti joka päivä, ja jokaisessa pelissä, antaaksesi itsellesi parhaat mahdollisuudet olla se erityislaatuinen pelaaja, jollainen olet.