NHL:ssä on törmätty viimeistään kuluvalla kaudella sitä vaivaavaan jääongelmaan, sillä pelaajat ja valmentajat ovat alkaneet puhua asiasta aiempaa avoimemmin.

Kuluvalla kaudella esimerkiksi Carolina Hurricanesin ja Detroit Red Wingsin välinen ottelu jouduttiin perumaan jääongelmien vuoksi.

Toki kyse oli hieman isommasta ”vaivasta” jäähdytysjärjestelmässä, mutta se kertoo siitä ongelmasta, jonka kanssa esimerkiksi juuri Carolinassa painitaan. Eikä kyseessä ole suinkaan ainoa kaupunki, vaan valitettavan useassa paikassa on ongelmia jään kanssa.

NHL:stä löytyy kuitenkin myös niitä kaupunkeja, joissa jäät saadaan pidettyä hyvälaatuisina, mikä luonnollisesti edistää itse peliä. Yksi tällainen paikka on Pittsburgh, joskaan asiat eivät aina olleet näin hyvin.

– Oikeasti hyvän jään löytäminen on vaikeaa, mutta itse asiassa Pittsburghissa on sellainen, mutta se vaati sitä, että Sidney (Crosby) jutteli päivittäin, vuosien ajan, siitä vastanneen henkilökunnan kanssa, nykyisin Washington Capitalsia edustava ex-Penguins-peluri Brooks Orpik paljastaa Pittsburgh Post-Gazettelle.

– Se lähti siitä, kun me valitimme jatkuvasti jään kunnosta. Sitten se tosiaan meni siihen pisteeseen, että Sid kävi joka päivä istumassa alas jään huoltoporukan kanssa, käyden yksityiskohtaisesti ongelmat lävitse.

Ei ongelmaa edes ulkoilmaottelussa

Lopulta tulosta alkoi syntyä, kuten Orpikin puheista on pääteltävissä.

– He kävivät hyvää keskustelua asiasta ja jäästä alkoi tulla parempi ja parempi. Nykyisin se on yksi niistä harvoista paikoista, jossa jää on jatkuvasti hyvä.

Jotain Pittsburghissa oikein hoidetuista asioista jään suhteen kertoo sekin, että tänä viikonloppuna pelattavaa ulkoilmaottelua varten jää on saatu jo nyt kohtuullisen hyvään kuntoon, vaikka kaupungissa nautitaan tällä hetkellä yli 15 asteen lämpötiloista.

Voisi siis olla hyvä idea, että pelaajia alettaisiin hyödyntää jääongelmien ratkaisussa koko NHL:n mittapuulla. Ja, jos muilla ei ongelmaan ole ratkaisua, niin ehkäpä NHL:n komissaarina toimivan Gary Bettmanin kannattaisi ottaa suoraan Crosbylle puhelua.