Ontarion paikalliskamppailusta ei puuttunut draamaa, kun Ottawa Senators ja Toronto Maple Leafs ottivat eilen toisistaan mittaan.

Senators johti kamppailua ensimmäisen erän jälkeen lukemin 2-0, mutta päätöserään lähdettiinkin Maple Leafsin 3-2-johdossa. Senators oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että se haluaa kaksi pistettä enemmän, kuin vaahterapaidat.

Tämän vuoksi se aloittikin kirinsä ja voitti kamppailun lopulta lukemin 6-3. Kanadan pääkaupunkilaiset saa kiittää voitosta pitkälti seuran tähtihyökkääjä Mark Stonea, joka oli kamppailussa ilmiliekeissä.

Mies nimittäin saalisti ottelussa yhden maalin ja jopa neljä syöttöpistettä. Jos matematiikkasi ei vakuuta, niin se tekee yhteensä viisi tehopistettä!

Se on uskomaton määrä millä tasolla tahansa ja keneltä pelaajalta tahansa. Stone oli siis viime yönä osallisena yhtä vajaa kaikissa Senatorsin osumissa.

Oman maalinsa Stone teki muutama minuutti ennen kamppailun päättymistä. Osuma oli vierailijoiden kannalta tärkeä, sillä sen avulla Senators venytti johtonsa kahteen maaliin. Osuma syntyi kaiken lisäksi Senatorsin kenttäpäädystä, kun Stone onnistui lähettämään kiekon tyhjään maaliin.

Tehoiltansa jäljiltä Stone on tehnyt tällä kaudella 21 maalia ja yhteensä 46 tehopistettä.