Edmonton Oilersin GM:nä työskentelevä Peter Chiarelli oli enemmän kuin tyytyväinen Jesse Puljujärven pelaamiseen AHL:ssä.

Chiarelli kävi katsomassa kaksi Bakersfield Condorsin, joka siis toimii Oilersin farmiseurana, ottelua ja oli vakuuttunut suomalaissuojattinsa otteista.

– Hän on paljon kiekossa ja pystyt näkemään, miten hänen itseluottamuksensa on tulossa takaisin. Myöskin puolustuspelaaminen on parantunut, Chiarelli hehkuttaa Sportsnetin haastattelussa.

– Hän on kehittynyt huimasti AHL:ssä ja pelannut isoja minuutteja. Hänen kutsumisesta ylös tullaan keskustelemaan pelaajasiirtojen takarajalla. Hän oli ehdottomasti kaukalon vaarallisin pelaaja kahdessa ottelussa, mitkä näin häneltä. Olen todella tyytyväinen siihen, mitä näin.

Puljujärvi on parhaillaan kolmen ottelun pisteputkessa ja hänellä on toistaiseksi kasassa pelaajauransa 15 ensimmäisestä AHL-ottelusta tehot 5+6.

Toimittajan sana:

Farmikomennuksesta on siis todella ollut hyötyä Puljujärvelle, mutta kysymys kuuluukin: mikä olisi tilanne NHL-kutsun osalta?

Niinpä, olisiko paluusta takaisin NHL:ään, siis kuluvan kauden aikana enemmän haittaa vai hyötyä?

Tuohon on olemassa kaksi hyvin yksinkertaista vastausta. Mikäli Puljujärvi ollaan valmiita nostamaan Oilersin pelaavaan kokoonpanoon, vähintään kolmeen kärkikentälliseen ja antamaan ylivoimavastuuta, NHL-kutsu olisi järkevä. Mikäli jokin kohta näistä ei täyty, niin sitten hänen tulisi ehdottomasti antaa viettää myös loppukausi AHL:ssä, koska sitä kautta hän olisi paljon valmiimpi ensi kauteen.