Shayne Gostisbehere tuli NHL-kartalle viime kaudella hurjalla vauhdilla, ja hän oli lopulta jopa ehdokas vuoden tulokkaaksi. Loistavat otteet Philadelphia Flyersin alakerrassa tuottivat 64 ottelussa tehot 17+29=46, jolla irtosi tulokkaiden pistepörssin viides sija.

Tällä kaudella Gostisbeherellä on ollut täysin toinen ääni kellossa, sillä hän on onnistunut keräämään vain 21 (4+17) tehopistettä 48 ottelun aikana. Suurin ongelma on ollut kuitenkin hänen tehotilastonsa, joka näyttää lukemaa -19. Kyseinen lukema on NHL:n viidenneksi huonoin.

Erityisesti tammikuu oli Gostisbeheren kannalta murheellinen, sillä hän pelasi kuun aikana 12 ottelua ja keräsi tehotilastoon -11.

Gostisbehere on tämän kauden aikana saanut katsomokomennuksen jo kahdesti ja tulevana yönä hänellä on mahdollisesti edessään kauden kolmas. Gostisbeheren mukaan hänen tehtävänsä on silti puolustaa, eikä iskeä jatkuvasti tehopisteitä.

– En oikeastaan välitä pisteistä tai maalinteosta. Minun tehtäväni on puolustaa. Välillä tunnen, että minulla on huonoa onnea siinä, kuinka kiekot menevät omaan maaliin, mutta en voi käyttää sitä tekosyynä, Gostisbehere totesi Courier-Postille.

– Minun täytyy kohdata se ja sanoa itselleni, että pystyn parempaan.

Päävalmentaja edelleen luottavaisena

Gostisbehere, joka on 180-senttinen ja 77-kiloinen puolustaja, on tällä kaudella useasti joutunut toteamaan vastustajan maalinedustalla paremmaksi. Gostisbeheren mukaan hänen kokonsa ei ole kuitenkaan tekosyy mihinkään.

– En koskaan käytä kokoani tekosyynä. Totta kai kaverit ovat isompia kuin minä, mutta minulla on jotain, mitä heillä ei ole. Minulla on vauhtia ja nopeutta. Luulen, että en ole käyttänyt niitä vielä parhaan kykyni mukaan, Gostisbehere summasi.

Myös Flyersin päävalmentaja Dave Hakstol on Gostisbeheren kanssa samoilla linjoilla ja hänen mukaansa jokainen puolustaa omalla tavallaan. Vaikka tuleva kesä menisikin lihasta hankkiessa, Hakstolin mukaan Gostisbeherellä on silti omat keinonsa pysäyttää vastustaja.

– Hänellä ei ole raakaa voimaa. Kaikki puolustavat eri tavalla – toiset jaloillaan, toiset mailallaan ja toiset älykkyydellään. Radko Gudas puolustaa eri tavalla kuin Shayne Gostisbehere. Jokaisella on oma tapansa tehdä asioita kaukalossa, Hakstol totesi.