Yksi NHL:n kuluvalla kaudella valloittaneista suomalaistulokkaista on Montreal Canadiensin Artturi Lehkonen, joka ei ole juurikaan otsikoissa keikkunut.

Suomen maajoukkueen GM:nä toimiva Jere Lehtinen kuitenkin nostaa juuri Lehkosen jalustalle Leijonat.com:lle antamassaan haastattelussa.

21-vuotias Lehkonen on nyt pelannut tulokaskaudellaan 41 ottelua, mukavin tehoin 11+5. Ja niitä otteluita olisi itse asiassa vieläkin enemmän, mikäli hän olisi ollut koko kauden ajan terveenä.

– Juuri Lehkosen kausi on ollut monelle yllätys. Itsekin ajattelin, että menee kovaan joukkueeseen hakemaan paikkaa.

– Mutta komeasti on onnistunut ja taistellut itselleen väkisin pelipaikan. Positiivinen juttu, Lehtinen iloitsee Lehkosen puolesta.

”Odotti, että on valmis”

Lehtinen nostaakin Lehkosen kohdalla esille sen erilaisen reitin, jonka suomalaishyökkääjä on käynyt NHL:ään noustakseen.

Lehkonen ei nimittäin siirtynyt Pohjois-Amerikkaan kotoisesta Liigasta, tai siirtynyt pelaamaan Atlantin toiselle puolen jo juniori-ikäisenä, vaan hän kävi ruotsalaisseura Frölundan muodossa, yhdessä Euroopan kovimmista seurajoukkueista, hakemassa kovimpia mahdollisia aikuisten pelejä vyölleen.

Lehkonen pelasi kokonaisuudessaan Frölundan riveissä kaksi kautta ja nakutti niissä 96 runkosarjaotteluun 49 tehopistettä (24+25). Lisäksi hän rikkoi viime kevään pudotuspeleissä Daniel Alfredssonin yhden kevään piste-ennätyksen latomalla 16 otteluun tehot 11+8.

– Hänen tiensä on hieno. Hän odotti, että on valmis ja lähti vasta sen jälkeen rapakon taakse. Se kuvastaa hyvin, miten eri tavoin pelipaikan voi hakea Pohjois-Amerikasta.