Boston Bruinsin suomalaismaalivahti Tuukka Rask piti maalinsa puhtaana NHL:n tähdistöviikonlopun rangaistuslaukauskilpailussa.

Rask nollasi melkoisen läjän nimimiehiä. Pettymään joutuivat Connor McDavid, Johnny Gaudreau, Patrick Kane, Brent Burns ja Jeff Carter.

– Olin aika jäässä, kun olin istunut puolitoista tuntia. Yritin vain olla loukkaamatta itseäni, Rask sanoi Boston Bruinsin Twitter-tilillä.

Raskin seurana tähdistötapahtumassa on joukkuekaveri Brad Marchand. Rask on aiemmin sanonut, että aikoo ottaa viikonlopun rennosti. Hurjan määrän otteluita rehkinyt suomalaisvahti on sanonut, että mentaalinen tauko kovista peleistä tekee hyvää. Raskin perhe ei kuitenkaan lähtenyt mukaan nauttimaan tähdistöviikonlopusta.

– Tämä on ensimmäinen kerta meille molemmille. Yritämme vain nauttia viikonlopusta. Marchandilla on perhe mukana. Minun perheeni kävi juuri Suomessa ja tuli takaisin viikko sitten, joten olisi ollut liikaa lentämistä lapsille, Rask sanoi.

Seuraavaksi suomalaisvahdilla on edessä itse tähdistöottelu. Ottelu pelataan kolmella kolmea vastaan, joten maalivahdeille on taatusti luvassa hikinen iltapuhde.