Vegas Golden Knights on pysynyt nimen ja logon julkistamisen jälkeen poissa julkisuudesta, mutta seura saattaa palata valokeilaan hyvinkin nopeasti. Joukkueella on nimittäin tällä hetkellä hallussaan lähes kaikki mahdollinen, poislukien pelaajat ja valmennus.

Pelaajiston poissaolo on enemmän kuin luonnollista, sillä se tulee saamaan ensimmäiset varsinaiset pelaajansa vasta kesän laajennusdraftissa. Valmennukseen se saa sen sijaan jo kajota, mutta se ei aio kiirehtiä asian kanssa.

Alunperin seurasta tiedotettiin, että se tulee hankkimaan päävalmentajansa vasta kevään lopussa. Tämä saattaa kuitenkin muuttua, sillä päävalmentaja saatetaan julkaista jo ennen kuluvan NHL-kauden päättymistä.

– Saatamme olla palkanneet päävalmentajan jo ennen kauden päättymistä, seuran omistaja Bill Foley kertoi Las Vegas Review-Journalille.

Ja tässä vaiheessa paino sanalle ”saatamme.” Vaikka Golden Knights onkin nopeuttanut prosessia, ei päävalmentajan aikainen julkistaminen ole kuitenkaan vielä varmaa tietoa.

– Tässä vaiheessa sanoisin, että se on 50-50, julkaisemmeko päävalmentajaa ennen kauden loppumista.

Yksi mies kiikarissa

Golden Knightsin uskotaan vahvasti olevan yhden miehen perässä. Hän on Gerard Gallant, joka erotettiin tuntemattomasta syystä Florida Panthersin päävalmentajan paikalta viime marraskuussa.

Gallant teki Floridassa erinomaista työtä, johtaen joukkueen muun muassa viime kaudella Atlantin divisioonan mestaruuteen. Pudotuspeleissä tie tyssäsi jo ensimmäisellä kierroksella, mutta Panthersin nousu kohti kärkeä oli virallisesti alkanut.

Tästä syystä Golden Knights on enemmän kuin ymmärrettävästi kiinnostunut hankkimaan Gallantin palkkalistoilleen. Ongelmana on tällä hetkellä vain se, että myös New York Islanders on tiettävästi kiinnostunut miehen palveluksista.

Foley ei vielä tässä vaiheessa suostunut kommentoimaan Gallantin tilannetta lainkaan.

– En kommentoi tähän. Mutta uskon, että tulemme saamaan itsellemme todella hyvän valmentajan.