NHL-kaukaloissa on sarjan historian aikana nähty toistaiseksi kaksi Subbanin veljestä, kun sekä PK Subban että Malcolm Subban ovat viilettäneet taalakaukaloissa.

Itse asiassa kaksikosta Boston Bruinsia edustava Malcolm on viilettämisen sijaan pyrkinyt pysäyttämään kiekkoja seuransa maalilla, mutta PK sentäs on harrastanut sitä viilettämistä sekä Montreal Canadiensin että Nashville Predatorsin sotisovissa.

Nyt tuohon veljeskatraaseen ollaan kuitenkin lisäämässä kolmas nimi, mitä tulee NHL:ssä pelanneisiin Subbanin veljeksiin. Vancouver Canucksin vuoden 2013 varaustilaisuuden neljännellä kierroksella varaama Jordan Subban on nimittäin tekemässä NHL-debyyttinsä.

Canucks tiedotti nimittäin, että se on kutsunut pienen ajan sisällä jo toistamiseen Subbanin NHL-rosteriinsa ja tällä kertaa hänen uskotaan myös nousevan kanadalaisseuran pelaavaan kokoonpanoon.

Kuin eri puusta veistetty

Uutta PK:ta Jordanista ei kuitenkaan kannata odottaa ainakaan fyysisessä mielessä, nimittäin siinä missä PK tunnetaan monien muiden ominaisuuksiensa lisäksi erittäin fyysisenä pelaajana ja voimakkaana taklaajana, on Jordan paljon pienempikokoisena puolustajana fyysisesti melkoinen raakile veljeensä verrattuna.

Huikeasta luistelustaan ja peliälystään tunnettu 175-senttinen ja 84-kiloinen pienikokoinen kanadalaispuolustaja paikkaa kuitenkin sekä pientä kokoaan että siitä aiheutuvaa fysiikan puutetta lukemalla upeasti tilanteet ennakkoon.

Jordan Subban on ollut kuluvalla kaudella AHL-joukkueensa Utica Cometsin tehokkain puolustaja, iskettyään 34 runkosarjaotteluun tehot 9+13. Koko sarjan puolustajien pistepörssissä hän on sijalla 13 ja hänet nimettiin AHL:n tähdistötapahtumaan edustamaan joukkuettaan, Utica Cometsia.