New York Islandersin umpisurkea kausi toi nyt niin sanotusti ensimmäisen uhrinsa, kun seura irtisanoi päävalmentaja Jack Capuanon.

Viime vuonna pudotuspeleihin selviytynyt, ja siellä ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen toiselle kierrokselle edennyt, brooklynilaisseura lähti uuteen kauteen kovin odotuksin. Kauden 2016-17 uskottiin olevan seuraava askel oikeaan suuntaan, mutta totuus on ollut päinvastainen ja Islanders on jo käytännössä ottaen pudonnut ulos pudotuspelikilvasta.

Kesän ratkaisut pelaajarintamalla ovat siis osoittautuneet nopeasti vääriksi. Kyle Okposon, Frans Nielsenin ja muutamien muiden roolipelaajien päästäminen ”muille maille” on kostautunut pahemman kerran, eikä esimerkiksi heidän tilalleen tulleesta Andrew Laddista ole ollut vastaamaan millään muotoa huutoon.

Niinpä onkin ollut jo pitkään päivänselvää, että heikko kausi tulee jossain kohtaa koitumaan jonkin kohtaloksi ja nyt ensimmäisenä oksa katkaistiin päävalmentaja Capuanon alta.

”Joskus joudut olosuhteiden uhriksi”

Capuanon irtisanominen juuri tässä vaiheessa herättää kuitenkin kysymysmerkkejä: Islanders sukelsi alkukaudesta todella pahasti, mutta viime aikoina se on esiintynyt tuloksellisesti jo selvästi paremmin.

Brooklynilaiset voittivatkin viimeisestä 11 ottelustaan Capuanon alaisuudessa kuusi ja 22 jaossa olleesta sarjapisteestä matkaan tarttui 14. Kaiken kukkuraksi joukkueen viime ottelu Boston Bruinsin vieraana päättyi upeaan 4-0-voittoon.

– Kun olet valmentaja tässä liigassa, joskus joudut olosuhteiden uhriksi, Islandersin GM:nä toimiva Garth Snow perusteli ratkaisuaan seuran tiedotteessa.

Capuano oli irtisanomistaan neljänneksi pisimpään NHL:ssä valmentajana, siis putkeen, sillä hänen edellään olivat ainoastaan Boston Bruinsin Claude Julien, Chicago Blackhawksin Joel Quenneville ja Arizona Coyotesin Dave Tippett. Lisäksi hänellä on Islandersin seurahistorian valmentajista toiseksi eniten otteluita ja voittoja.

Islanders ilmoitti Capuanon irtisanomisen yhteydessä, että valmennusvastuu siirtyy tilapäisesti seuran apulais-GM:nä toimivalle pelaajalegenda Doug Weightille.

Seuraavana liipaisimella on useiden eri lähteiden mukaan Snow itse.