St. Louis Bluesin tähtipuolustaja Kevin Shattenkirk on ollut jo vuoden päivät mukana eri siirtospekulaatioissa ja nyt siirto näyttää potentiaalisemmalta kuin koskaan aiemmin.

Blues on aiemmin ollut avoimesti valmis pitämään Shattenkirkin riveissään kauden loppuun saakka, vaikka se tarkoittaisikin mitä todennäköisimmin yhdysvaltalaispuolustajan menettämistä johonkin toiseen seuraan ilmaiseksi.

Nyt TSN:n kokenut toimittaja Frank Seravalli tietää kuitenkin kertoa, että Bluesissa on ymmärretty joukkueen olevan viime vuosia kauempana menestyksestä ja sitä kautta Shattenkirkin muuttaminen vaihtokappaleiksi on muuttunut kaikkein potentiaalisimmaksi vaihtoehdoksi.

– Bluesissa, joka näki jossain vaiheessa parhaana ratkaisuna pitää Shattenkirk, vaikka se tarkoittaisi hänen menettämistä ilmaiseksi kesän vapailla pelaajamarkkinoilla, on ymmärretty, ettei tämän kauden joukkue ole aivan yhtä vahva kuin aiempina vuosina, Seravalli toteaa.

Tilanteesta on myös muuta uutta kerrottavaa, sillä Seravallin mukaan Shattenkirk on ilmaissut olevansa avoin pitkäaikaisen seuran löytämisen lisäksi myös lyhyeen projektiin jonkin NHL:n voittajasuosikin riveissä.

– Ovi on nyt sepposen selällään, sillä Shattenkirkin uskotaan nyt olevan kiinnostunut lyhyestä projektista Stanley Cup -ehdokkaan riveissä.

Toimittajan sana:

Bluesin kannattaa ehdottomasti vaihtaa Shattenkirk, joka on tällä hetkellä NHL:n puolustajien pistepörssissä jaetulla kuudennella sijalla, ja ottaa ehdottomasti hänestä kaikki se irti, mitä otettavissa on.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Blues ei ole kykenevä taistelemaan kuluvalla kaudella Stanley Cupista, mutta samaan hengenvetoon on todettava, että se ei ole mahdottoman kaukana sen kaikkein himotuimman voittamisesta.

Niinpä GM Doug Armstrongin olisi syytä konkretisoida Shattenkirk, jonka hän tulee joka tapauksessa menettämään viimeistään kesällä – ja tuolloin ilmaiseksi, lupauksiksi, varausvuoroiksi ja niin edelleen. Siten Blues ottaa oikeita askeleita tiellä kohti unelmaansa Stanley Cupin voittamisesta.

Sen sijaan Shattenkirkin pitäminen loppukauden ajan, ja päästäminen kesällä muihin maisemiin ilmaiseksi, olisi totaalisen idioottimainen ratkaisu, sillä Blues ei voittaisi siinä tapauksessa yhtikäs mitään.