NHL-pelipaidat ovat olleet jo vuosia fanien silmäteriä ja erityisen hienoiksi niistä tekee se, että niissä ei ole nähty mainoksia, kuten muun muassa Euroopan liigoissa on totuttu näkemään.

Tähän saakka paidan valmistuksesta on vastannut Reebok, mutta ensi kaudelle valmistaja vaihtuu, kun Adidas ottaa ohjat käsiinsä, seitsemän vuoden sopimuksella.

Esimakua Adidaksen pelipaidoista saatiin jo World Cupissa, jossa joukkueet kantoivat niitä. Erityisesti mieleen painui paidoissa käytetyt viivat, jotka ovat olleet Adidaksen tunnusmerkkejä heidän vaatteissaan sekä muissa tuotteissa.

Raitojen tulosta uusiin pelipaitoihin ei ole vielä varmuutta, mutta mikäli ne paitoihin ilmestyvät, fanit antavat todennäköisesti oman palautteensa Adidaksen suuntaan.

Muutoksia pelipaitoihin on tulossa jo ensi kaudelle, kun paitojen materiaaliin tulee joitain pieniä muutoksia, joista saatiin myös esimakua siis jo World Cupissa.

Kolmospaitoihin tulossa muutoksia?

Suuri muutos on kuitenkin tulossa joukkueiden käyttämiin kolmospaitoihin. Muun muassa Star Tribunen saamien tietojen mukaan ensi kaudella joukkueilla ei sallita enää kolmospaitaa, vaan ainoastaan koti- ja vieraspelipaita.

Tämä tehdään lehden mukaan siitä syystä, että pelipaitoihin siirtyminen tulisi helpommaksi, kun joukkueilla olisi vain kahta eri pelipaitaa.

Tällä hetkellä 18 joukkueella on käytössään kolmospaita, joten tämä koskisi erityisesti kyseisiä joukkueita.

Yahoo Sports nostaa muutaman joukkueen esiin, jotka voisivat harkita jopa kolmospaidan ottamista viralliseksi pelipaidaksi, mikäli kolmospaidat kielletään. Muun muassa Anaheim Ducks, Calgary Flames, Colorado Avalanche, New York Islanders sekä Ottawa Senators voisivat sivuston mukaan ottaa kolmospaidan käyttöönsä.