Toronto Maple Leafsin farmijoukkue Toronto Marliesissa koko kuluvan kauden ensimmäisen puoliskon pelannut Kasperi Kapanen on tiettävästi sivussa pitkän aikaa.

Suomalaishyökkääjä on esiintynyt erinomaisesti AHL:n puolella, sillä hän on takonut 33 otteluun tehot 16+17. Kausi on siis sujunut tarkalleen piste per peli -tahdilla ja Kapanen on jo nyt ylittänyt viime kauden saldonsa kahdeksalla tehopisteellä.

Juuri suomalaisnuorukaisen esitykset ovatkin nostaneet, etenkin alkukaudesta, kun Maple Leafsilla meni huonommin, ilmoille kysymyksen: miksi Kapasta ei ole kutsuttu NHL:ään?

Tuohon kysymykseen ei olla saatu vastausta, ja kun Maple Leafs on noussut viime aikojen huimilla otteilla kiinni pudotuspelipaikkaan, on rosterin muuttaminen ollut entistä epätodennäköisempää.

”Odotamme toipumisajan olevan pitkä”

Sinällään onkin ollut erikoista, että viime aikoina Kapasen on spekuloitu olevan todella lähellä nousua kanadalaisseuran NHL-miehistöön. Näin asian laita on kuitenkin ilmeisesti ollut ja se asettaa nyt tulleen loukkaantumisen luokkaan ”pahimpaan mahdolliseen aikaan”.

On nimittäin selvää, että Kapasen ollessa näillä näkymin pidempään, kuin vain muutaman päivän verran poissa kaukaloista, nousu NHL-rosteriin jää vain haaveeksi. Marliesin suunnalta nimittäin ilmoitettiin päävalmentaja Sheldon Keefen toimesta, että he odottavat kuntoutumisen vammasta olevan ”pitkäkestoinen”.

Toki, jos Maple Leafs lähtee sukeltamaan, tilanne on täysin toinen mikäli Kapanen ei ole sivussa aivan järjettömän pitkiä aikoja, mutta nykymenolla rosterin muuttaminen kevään tosipelien lähestyessä on erittäin epätodennäköistä.

Kapanen loukkaantui taklaustilanteessa perjantain ja lauantaina välisenä yönä Suomen aikaa pelatussa ottelussa Syracuse Crunchia vastaan. Suomalaispeluri poistui kaukalosta varaten painoa vain yhdelle jalalle.