Calgary Flamesin tulokaspelaaja Matthew Tkachuk on noussut viime aikojen esitystensä myötä NHL:n tulokastaiston mustaksi hevoseksi.

Tkachukilla oli meneillään yhdeksän ottelun pisteputki, jonka aikana hän nakutti tehot 1+9, mutta se tuli päätökseen Flamesin toissa ottelussa Winnipeg Jetsiä vastaan.

Viime yönä 19-vuotias yhdysvaltalaisnuorukainen palasi kuitenkin takaisin pöytäkirjaan tehopisteiden muodossa, sillä hän iski joukkueensa viime ottelussa San Jose Sharksia vastaan tehopisteet 1+1, kun liekkipaidat veivät pisteet numeroin 3-2. Samalla Tkachuk nosti koko kauden pistesaldonsa 40 ottelussa lukemiin 8+19.

Tkachukin vire onkin nostanut hänet ehdottomasti taistelemaan NHL:n vuoden tulokkaalle jaettavasta Calder Trophysta, joskin matkaa tulokaspistepörssiä johtavaan Patrik Laineeseen on vielä 10 pisteen verran.

Tulokaspelaajan arki – huikeita suorituksia ja yli-innokkuutta

Siinä, missä parhaat tulokaspelaajat hämmästyttävät faneja, joukkuekavereitaan ja valmennusjohtoa huikeilla suorituksillaan, mahtuu mukaan myös niitä vähemmän imartelevia juttuja. Kyse on kaikessa yksinkertaisuudessaan yli-innokkuudesta, joka pahimmassa tapauksessa kostautuu vastustajan maalin muodossa.

Tkachukin touhuilu Sharks-ottelussa ei sen sijaan konkretisoitunut vastustajan maaliksi, mutta niin olisi voinut käydä – hän nimittäin otti kaksiminuuttisen varastettuaan tähtipuolustaja Brent Burnsin mailan.

Daily Faceoff

@DailyFaceoff
Tkachuk steals burns stick and takes it with him to the bench 😂😂 vine.co/v/5YLJDwiX3tj

Kuten video osoittaa, Burns ei hirveästi sulattanut sitä, että enemmän tai vähemmän vahingossa Tkachukin matkaan tarttunut maila päätyi tahallisesti lopulta kotijoukkueen vaihtopenkille.

Ottelun jälkeen Flames-päävalmentaja Glen Gulutzan yritti selittää tilannetta, ja puolustaa Tkachukia, parhaansa mukaan, mutta sanat jäivät niin sanotusti piippuun.