Tampa Bay Lightning jäädyttää ensi yönä seurahistoriansa ensimmäisen pelinumeron, kun Martin St. Louisin numero 26 nostetaan Amalie Arenan kattoon.

Julkaisimme aiemmin tänään artikkelin, jossa käytiin läpi Martin St. Louisin ja Lightning-organisaation hyviä hetkiä. Matkan varrelle on mahtunut kuitenkin hieman vaikeampiakin asioita, kuten esimerkiksi St. Louisin siirto New York Rangersiin ja kaikki se, mikä johti siihen.

St. Louis siis jätti keväällä 2014 siirtopyynnön Lightningin GM:nä edelleen toimivalle Steve Yzermanille. Jo tuolloin spekuloitiin, että Yzermanin, joka toimi myös Kanadan Sotshin olympiajoukkueen GM:nä, päätös jättää St. Louis olympialaisten ulkopuolelle johti St. Louisin siirtopyyntöön. Näin myös oli.

– Ei se johtunut sataprosenttisesti siitä, mutta se nosti esiin tiettyjä ajatuksia, joita meillä oli perheen kesken ollut. Se oli ikään kuin viimeinen niitti, joka sai meidät pohtimaan, että mitä voisimme tehdä perheemme näkökulmasta, St. Louis kertaa NHL.com:n haastattelussa.

”Emme pitäneet toistemme kaikista ratkaisuista”

Yzermanin päätös jättää St. Louis alkuperäisen olympiajoukkueen ulkopuolelle johti siis siihen, että perhe alkoi pohtia ratkaisua ja lopulta katseet kääntyivät NHL-uran jälkeiseen aikaan; St. Louisin perheellä oli ollut koko ajan aikomuksena muuttaa Connecticutiin, Heather-vaimon kotikaupunkiin Martinin pelaajauran jälkeen. Näin he pääsivät totuttamaan lapsensa siihen jo hieman aiemmin.

– Se oli vaikea ratkaisu tehdä, mutta se oli oikea ratkaisu monestakin syystä sekä minulle että perheelleni.

Yzerman valitsi St. Louisin lopulta Sotshin olympialaisiin, kun Steven Stamkos joutui jättäytyä sivuun loukkaantumisen vuoksi. Tuossa kohtaa oli jo liian myöhäistä, joskin kaksikko on nykyisin väleissä, ainakin jollain tasolla.

– Kunnioitin häntä GM:nä ja sen myötä hänen päätöksiään. En tokikaan pitänyt kaikista hänen ratkaisuistaan, mutta kunnioitin niitä. Ja voin taata, ettei hän pitänyt kaikista minun ratkaisuistani, mutta hän kunnioitti niitä. Tässä asiassa meillä vallitsee keskinäinen yhteisymmärrys.

Menneet ovat kuitenkin menneitä ja St. Louisille, joka kiekkoili Lightning-paidassa vuodesta 2000 aina kevääseen 2014 saakka, on olemassa vain yksi seura.

– Tulen aina olemaan ennen kaikkea ”Lightning”. Lightning tulee ykkösenä, St. Louis päättää.