Montreal Canadiensin suomalaishyökkääjä Artturi Lehkonen oli viime yönä ilmiliekeissä, kun joukkue kohtasi Winnipeg Jetsin.

Canadiens oli lopulta kamppailussa parempi lukemin 7-4, joten paremmuudesta ei jäänyt jossiteltavaa. Lehkonen oli myös erinomaisella pelipäällä, sillä hän keräsi ottelussa tililleen tehot 2+1.

– Teki hyvää saada maalit tilille, vaikkakin he olivat jo tässä vaiheessa melkoisen epätoivoisia omassa päässä ja me yritimme vain tehdä asia oikein, jotta he eivät pääsisi enää otteluun mukaan, Lehkonen kertoi Montreal Gazettelle.

– Saimme otteluun todella hyvä alun, sillä saat itseluottamusta, kun otat pelissä nopean johdon.

Lehkonen kertoi myös, että hän tuntee olonsa kaukalossa yhä paremmaksi, sillä hän on pikkuhiljaa mukavoitunut NHL:n vauhtiin.

Viime aikoina hyvässä vireessä

Lehkosen viime yön esitys oli toki kirsikka kakun päällä, mutta ovatpa ne otteet olleet hyviä myös viime aikoina. Jets-ottelu oli suomalaiselle jo kolmas peräkkäinen, missä hän on saalistanut tililleen tehopisteitä.

Viimeisen kolmen pelin saldona onkin tehot 3+2, eli siis viisi pistettä kolmeen otteluun. Se ei todellakaan ole huonosti tulokaskauttaan kiekkoilevalle suomalaispelaajalle.