Montreal Canadiensin suomalaishyökkääjä iski ottelukohtaiset ennätyspisteensä NHL:ssä, kun ”Habs” kävi noutamassa täyden pistepotin Winnipeg Jetsiltä numeroin 7-4.

Jo ottelun avausminuutit, ja avauserä ylipäätään, paljasivat sen, että ottelusta on tulossa maalirikas. Ottelu oli nimittäin ehtinyt vanhentua vain 6:07, kun maaleja oli nähty jo kolme: Canadiens aloitti maalinteon Philipp Danaultin ja Bryan Flynnin osumilla, kunnes isäntien Mark Scheifele kavensi.

Ensimmäisen 20-minuuttisen osuma eivät jääneet kuitenkaan tähän. Ensiksi Mathieu Perreault toi isännät tasoihin, ajassa 12:58, mutta vain reipasta minuuttia myöhemmin Tomas Plekanec iski vieraat jälleen johtoon, Artturi Lehkosen toimiessa osuman syöttäjänä.

Tässä kohtaa Connor Hellebuyck luisteli maaliltaan pois ja tilalle tuli Michael Hutchinson. Se auttoi Jetsiä kuitenkin vain avauserän lopun ajan, sillä toisen erän alkajaisiksi Sven Andrighetto ja Danault, illan toisellaan, veivät vieraat jo kolmen maalin karkumatkalle. Scheifele onnistui kaventamaan ylivoimalla, vain 35 sekuntia Danaultin osumasta, ja kyseessä oli niin ikään ylivoimamaali.

Päätöserässä show’n ryösti sitten suomalaishyökkääjä Artturi Lehkonen. Ensiksi hän pysäytti kello aikaan 44:10, ohjaten Shea Weberin laukauksen sisään…

Marc Dumont

@MarcPDumont
Lehkonen tips the Weber point shot. 6-3 #Habs

..ja vain reipas viisi minuuttia myöhemmin hän naulasi illan toisen maalinsa ylivoimalla, iskien kiekon upeasti ilmasta sisään, Nathan Beaulieun toimiessa ykkös- ja Weberin kakkossyöttäjänä.

JeSuisCH🏒BleuBlancRouge

@HabsHappy
HoHum ..Artturi Lehkonen gets #Habs 7th!

Jets iski vielä erän puolivälin jälkeen kosmeettisen kavennusmaalin Bryan Littlen toimesta, mutta se jäi laihaksi lohduksi joukkueelle, joka pelasi nyt toisen ottelunsa ilman Patrik Lainetta, samalla häviten toisen ottelunsa putkeen. Isäntien Joel Armia (14:32) otti ottelussa ikävästi miinusta tililleen, sillä hänen teholukemansa oli -3. Hän laukoi ottelussa kahdesti kohti maalia ja taklasi kaksi kertaa.

Lehkosen, joka valittiin ottelun kakkostähdeksi, kahden maalin ilta nosti hänen koko kauden maalimääränsä kymmeneen. Canadiens on pelannut nyt ottelun verran yli puolet kuluvan kauden runkosarjasta, mikä tarkoittaisi sitä, että suomalaistulokas on tässä kohtaa noin 20 runkosarjamaalin vauhdissa heti debyyttikaudellaan.

Todellisuudessa Lehkonen on pelannut kuitenkin vain 33 ottelua, aiemmin tulleen loukkaantumisen vuoksi, joten itse asiassa 20 osuman rajapyykki on ylittymässä jopa kevyesti, tahdin pysyessä nykyisellään.

Muut suomalaiset:

Jussi Jokisen Florida Panthers kävi hakemassa 2-1-lukemin vieraspisteet New York Islandersilta, vaikka joukkue olikin vastustajaansa potkun verran perässä. Joukkueensa edelliseen otteluun tehot 1+1 nakuttanut Jokinen (16:48) toimi joukkueensa voitto-osumassa kakkossyöttäjänä ja blokkasi ottelussa kaksi laukausta.

Olli Määtän edustama Pittsburgh Penguins joutui todistamaan Alexander Ovechkinin 1000 NHL-tehopisteen juhlallisuuksia lähietäisyydeltä ja lisäksi joukkue hävisi Washington Capitalsille 5-2-lukemin. Kuluvan kauden ensimmäisessä pisteputkessaan ollut Määttä (17:35) jäi ottelussa teholukemaan -1, laukoi kerran kohti maalia, blokkasi kaksi laukausta ja taklasi kerran.

Jyrki Jokipakan Calgary Flames sekä Joonas Donskoin San Jos Sharks ottivat toisistaan mittaa aamuyön ottelussa, mutta kumpikaan suomalaisista ei onnistunut kartuttamaan kamppailussa pistesaldoaan. Jokipakka pelasi ottelussa 14:01 minuuttia, ja hänen tehotilastonsa oli +1. Donskoin peliaika jäi 13:50 minuuttiin, hän laukoi kahdesti ja sai tehotilastoonsa yhden miinuksen.