Yksi yön NHL-kierroksen mielenkiintoisimmista otteluista pelattiin Pittsburghissa, kun Pittsburgh Penguins isännöi New York Rangersia. Ottelun lähtökohdat olivat mielenkiintoiset, sillä Rangers majaili ennen ottelua vain kaksi pistettä Penguinsin yläpuolella.

Itse ottelussa Rangers oli täysin vastaantulija. Penguins onnistui esimerkiksi laukomaan ensimmäisessä erässä peräti 22 kertaa kohti Antti Raannan vartioimaa maalia. Penguins pöllytti Rangersia lopulta maalein 7-2. Raanta pelasi koko ottelun ja hänelle merkattiin yhteensä 40 torjuntaa.

Ottelun jälkeen Rangers-leirissä ei ollut paljon positiivista sanottavaa ottelusta.

– Anttia lukuun ottamatta ei ole ketään kaveria, joka ansaitsee enempää kuin C-arvosanan. Ja se, miten jätimme hänet (Raannan) omilleen kolmannessa erässä, on todella valitettavaa, Derek Stepan totesi New York Postin mukaan.

Antti Raannan torjunnat eivät riittäneet

Rangersin maalilla torjunut Raanta oli varsinaisessa tulituksessa ottelun ensimmäisen ja kolmannen erän. Hänelle merkattiin noissa kahdessa erässä peräti 34 torjuntaa. Hän piti joukkuettaan pystyssä, mutta se ei juurikaan auttanut.

– Kun päästät seitsemän maalia, on vaikea löytää mitään hyvää, vaikka mukana olisi joitain hyviä torjuntojakin, Raanta kertasi New York Postille.

– 5-2-maalin jälkeen me aika lailla romahdimme.