Nashville Predatorsin ykkösvahtina toimivalle Pekka Rinteelle joulukuu on ollut todella vaikea, mutta viime yönä hän palasi jälleen omalle huipputasolleen.

Rinne ja Predators kävivät päättämässä Philadelphia Flyersin kuuden ottelun mittaisen kotivoittoputken, kun tennesseeläiset hakivat vieraspisteet oranssipaidoilta voittolaukausten jälkeen lukemin 2-1.

Rinne oli joukkueelleen kaikki kaikessa, sillä hän torjui ottelussa 31 laukausta, pysäytti kaikki Flyersin kolme voittolaukausyritystä ja tuli valituksi myös ottelun kakkostähdeksi. Samalla hän ylitti NHL:n runkosarjassa myös huikean 12 000 torjunnan rajapyykin.

34-vuotiaalle suomalaisvahdille erinomainen esitys oli tärkeä, sillä joulukuun kuudessa aiemmassa ottelussaan hän ei ollut päässyt kertaakaan torjuntaprosentilla mitattuna yli 90 prosentin lukeman. Viime ottelun Predatorsin maalilla pelasikin Juuse Saros, joka esiintyi erinomaisesti, joten huilitauko ei olisi voinut tulla parempaan paikkaan.

Predatorsin ja Flyersin välisessä ottelussa maaleista vastasivat Flyersin osalta Andrew MacDonald, joka ohitti Rinteen ajassa 10:32, Jakub Voracekin ja Ivan Provorovin syötöistä. Predators tasoitti Filip Forsbergin maalilla ottelun aikaan 51:46, Matt Irwinin ja Mattias Ekholmin tehdessä esityön. Voittolaukauskilpailussa ainoa onnistuja oli Predatorsin puolustaja Ryan Ellis.

Carolina Hurricanesin suomalaiskaksikko Sebastian Aho & Teuvo Teräväinen jäivät puolestaan ihmettelemään ja odottelemaan, josko joukkueen kotiareenan PNC Arenan jäädytysongelmat olisi saatu kuntoon. Ottelun alkua viivästytettiin puolellatoista tunnilla, kunnes jouduttiin toteamaan, ettei laitteistoa saada kuntoon riittävän nopealla aikataululla.

Hurricanesin ja Detroit Red Wingsin välisen ottelun uusi ajankohta on täysin auki. Normaalisti NHL:n sääntökirja määrää, että ottelu olisi aloitettava viimeistään 22 tuntia alkuperäisen alkamisajankohdan jälkeen. Red Wings pelaa kuitenkin jo ensi yönä Tampa Bay Lightningia vastaan, joten pelille joudutaan hakea kokonaan uusi päivämäärä.

Muut suomalaiset:

Sami Vatasen edustama Anaheim Ducks kävi hakemassa vieraspisteet Toronto Maple Leafsilta numeroin 3-2. Vatanen syötti toisen erän loppupuolella, ylivoimalla, joukkueensa 1-1-tasoitusosuman. Suomalaispuolustajan peliaika ottelussa oli huima 27:02, hän laukoi kertaalleen, blokkasi huimat viisi laukausta ja taklasi kerran. Isäntien Leo Komarov (16:39) merkkautti ottelussa teholukeman +1, laukoi kahdesti ja taklasi peräti viidesti.

Jori Lehterän St. Louis Blues joutui nöyrtyä kotonaan 2-3-jatkoaikatappioon Edmonton Oilersille. Tällä kertaa Lehterä hyökkäsi joukkueensa kakkoskentällisen keskellä, rinnallaan Robby Fabbri ja Nail Yakupov, mutta jäi tehopisteittä. Suomalaissentterin peliaika oli 15:08, tehotilasto -1, hän laukoi kertaalleen kohti maalia ja taklasi kahdesti. Vieraiden Jesse Puljujärvi istui jälleen katsomossa.

Jyrki Jokipakan edustama Calgary Flames kävi hakemassa Arizona Coyotesilta vieraspisteet numeroin 4-2. Suomalaispuolustajan vastuu ottelussa jäi vähäiseksi, sillä hänelle kirjattiin peliaikaa ainoastaan 11 minuuttia ja neljä sekuntia. Hän blokkasi ottelussa yhden laukauksen ja taklasi kertaalleen.