Chicago Blackhawksin kapteeni Jonathan Toews on tällä kaudella kärsinyt loukkaantumisista, joiden seurauksena hän on nyt ollut sivussa noin kahden viikon verran.

Toews on tunnettu erityisesti johtajana ja kapteenina, niin maajoukkueessa kuin myös omassa seurajoukkueessaan. Toewsin paras kausi pisteiden valossa oli 2010-2011, jolloin hän iski 76 (32+44) tehopistettä.

Vaikka hän ei ole koskaan ollut pisteiden valossa NHL:n kärkeä, hän on johtajuudellaan vienyt Blackhawksin kolmeen Stanley Cupiin.

Toews on myös osallistunut aktiivisesti hyväntekeväisyyteen, josta saatiin jälleen hyvä esimerkki keskiviikkona.

Hyväntekeväisyydessä aktiivisesti mukana

Dakotan yhteisökeskus julkisti eilen, että Toews lahjoittaa keskukselle miljoona dollaria. Hän osallistuu keskuksen tulevaisuuden kampanjaan ja hänen lahjoituksensa on keskuksen historian suurin. Samalla ilmoitettiin, että Toews toimii kampanjan kunniapuheenjohtajana.

– Olemme erittäin kiitollisia Jonathanille hänen johtoroolistaan kampanjassamme sekä hänen lahjoituksestaan Dakotan yhteisökeskukselle, totesi Dakotan yhteisökeskuksen johtokunnan puheenjohtaja Tom Thiessen keskuksen tiedotteessa.

– Hänen anteliaisuutensa vahvistaa uskoamme hyvinvoinnin, virkistyksen ja urheiluohjelmiemme tärkeydestä terveeseen yhteisöömme.

Myös Toews kommentoi lahjoitustaan ja muistutti keskuksen tärkeydestä hänen uransa varrella.

– Urani aikaisista vaiheista lähtien, Dakotan yhteisökeskus on näytellyt tärkeää roolia kasvatuksessani sekä urallani, Toews totesi keskuksen tiedotteessa.

Toews pelasi uransa alkutaipaleella Dakotan yliopistossa, josta hänet myös varattiin NHL:ään. Kahden kauden aikana Toews ehti iskeä yliopistosarjassa 85 (40+45) tehopistettä.