Carolina Hurricanes vieraili viime yönä Kalifornian Anaheimissa, missä se kohtasi paikallisen jääkiekkoseura Ducksin. Joukkueet saivatkin aikaan yleisöön menevän maalirikkaan ottelun, sillä kotijoukkue voitti kamppailun voittolaukauksien jälkeen lukemin 6-5.

Ottelu oli myös suomalaisten lasien takaa katsottuna lähes nappisuoritus: Teuvo Teräväinen iski kamppailussa kaksi maalia ja Sebastian Aho tehot 1+1. Ducks-puolustaja Sami Vatasen tehotilasto oli taasen +3.

Teräväinen kasvatti kauden maalisaldonsa yön osumien myötä seitsemään kappaleeseen. Aholla taasen on nyt tilillään viisi maalia.

Todella komea läpiajo

Kamppailun eittämättä yksi komeimpia suorituksia nähtiinkin sitten juuri Ahon toimesta, joka tehtaili ottelun toisessa erässä kauniin läpiajomaalin.

Suomalaisnuorukainen sai tilanteessa komea läpisyötön hyökkääjä Lee Stempniakilta, joka heitti kiekon Ducks-viisikon ohi ankkalauman siniviivan tuntumaan. Täällä pelivälinettä odotteli Aho, joka karkasi tilanteessa yksi vastaan yksi -tilanteeseen maalivahti John Gibsonin kanssa.

Ahoa ei tilanteessa päätä kylmännyt, vaan hän iski todella komean maalin hienojen harhautuksien päätteeksi. Osuman myötä Hurricanes siirtyi ottelussa 3-1-johtoasemaan.

NHL

@NHL
This Aho kid is straight 🔥