NHL-pelaajien osallistuminen seuraaviin talviolympialaisiin on ollut keskustelun alla jo pitkään.

Aiemmin viikolla arvostettu kiekkotoimittaja Darren Dreger totesi NBC Sports Networkin haastattelussa, että on epätodennäköistä, että NHL:n pelaajayhdistys NHLPA tulee hyväksymään liigan sille tarjoamaa sopimusta.

Perjantai-iltana tuohon saatiin vahvistus, kun NHLPA ilmoitti, että se ei tule hyväksymään NHL:n tarjoamaa sopimusta. Tämä tarkoittaa sitä, että NHL-pelaajia ei tällä hetkellä nähtäisi seuraavissa talviolympialaisissa.

Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Don Fehr totesi The Canadian Pressin mukaan, että pelaajat, ja erityisesti johtoportaassa olevat, eivät näyttäneet kiinnostusta idealle. Hän on silti luottavainen siitä, että he löytävät sopimuksen, joka takaa pelaajien osallistumisen olympialaisiin.

Sopimus jo alusta alkaen huono

NHL:n tarjoama sopimus oli jo alusta alkaen huono, ainakin NHL:n pelaajayhdistyksen kannalta. Siinä NHLPA olisi jatkanut nykyistä sopimusta kolmella vuodella, sillä ehdolla, että se päästää NHL-pelaajat tuleviin olympialaisiin. Uusi sopimus olisi umpeutunut vasta vuonna 2025, jolloin työsulun uhka kaudella 2019-2020 olisi vältetty.

Fehrin mukaan pelaajilla ei ollut halukkuutta jatkaa sopimusta yhdeksällä vuodella (mukaan lukien tämä kausi), sillä sopimus voisi olla joillekin pelaajille loppu-uran kestävä. Sopimuksessa oli myös elementtejä, joita NHLPA haluaa tutkia tarkemmin ennen seuraavaa käsittelyä.

Kuluissa paljon epäselvyyttä

Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach on ollut vastahakoinen, yhdessä IIHF:n kanssa, jatkamaan NHL-pelaajien vakuutus-, matka- ja majoituskulujen maksua olympialaisissa, kertoo The Canadian Press.

Tähän saakka KOK ja IIHF ovat maksaneet nämä kulut, jotka ovat noin 10 miljoonaa dollarin luokkaa siitä lähtien, kun NHL-pelaajat osallistuivat ensimmäistä kertaa olympialaisiin Naganossa 1998.

The Canadian Pressin mukaan Bach totesi taannoin virallisella Olympiakanavalla, että molempien kiinnostus (NHL ja IIHF) on saada parhaat pelaajat mukaan olympialaisiin. Hänen mukaansa kaikki merkit viittaavat siihen, että näin myös tulisi käymään.

Olympialaiset sotkevat otteluohjelmaa

NHL-seurojen omistajat ovat olleet varovaisia ajatukselle, että sarja olisi katkolla noin kaksi viikkoa olympialaisten takia. Aikaero on myös yksi tekijä, joka omistajien mukaan on huomioitavaa, erityisesti pohjoisamerikkalaisten NHL-fanien takia.

– En voi kuvitella, että NHL-seurojen omistajat ovat valmiita maksamaan siitä, että sarja on kiinni 17 päivää, Gary Bettman totesi PrimeTime Sports Management -konferenssissa lokakuussa.

– En vain usko siihen.