Calgary Flamesin alkukausi oli todella synkkä. Kesällä hankittu Brian Elliott ei ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta myös muun joukkueen peli on ollut kovin sekaisin.

Viime aikoina joukkue on kuitenkin noussut yhdeksi NHL:n kuumimmista joukkueista. Se on viimeiseen kymmeneen otteluun voittanut kuusi ja hävinnyt neljä kamppailua. Juuri yön kierroksella Flames löi Minnesota Wildin rangaistuslaukausten jälkeen 3-2.

Voiton yhtenä takuumiehenä hääri täksi kaudeksi joukkueeseen siirtynyt maalivahti Chad Johnson. Viime kaudella Johnson torjui kiekkoja vielä Buffalo Sabresin maalilla varsin kiitettävästi, sillä hän keräsi liigan heikoimpiin lukeutuvassa joukkueessa 22 voittoa.

Hyvät otteet ovat siivittäneet Flamesin jo taisteluun suorasta pudotuspelipaikasta, johon sillä on matkaa enää kaksi pistettä.

Uusi tuleminen Calgaryssä

Tällä kaudella 30-vuotias Johnson on ollut vakuuttava, sillä hän on pelannut Flamesin maalin suulla nyt 14 ottelua ja torjunut näissä yhdeksän voittoa. Torjuntaprosentti on myös hyvä, kun ottaa huomioon sen, että Flames on päästänyt tällä kaudella toiseksi eniten maaleja liigassa. Hän on syrjäyttänyt täysin Elliottin, joka ei ole voittanut kuin vain kolme ottelua aloittamistaan otteluistaan.

Johnsonin nousu on sinällään yllättävää, että hän ei ole aiemmin urallaan ollut näin suuressa valokeilassa. Hän aloitti NHL-uransa kaudella 2009-2010, kun hän pääsi pelaamaan viisi ottelua New York Rangersin maalin suulla. Tuon kauden jälkeen hänen uraansa mahtuu viisi eri joukkuetta, joista viimeisimpänä nyt siis calgarylaisryhmä.

Erityisesti kaudella 2013-2014 hän onnistui erinomaisesti Tuukka Raskin kakkosvahtina, kun hän pelasi 23 ottelua, joista hän voitti 17 kappaletta. Johnson onkin urallaan ollut tähän mennessä enemmän varamaalivahdin roolissa. Ja siihen rooliin hänet ilman muuta hankittiin myös täksi kaudeksi.

Hän on kuitenkin todistanut, että mikä vain voi olla mahdollista. Saa nähdä kuinka kauan Johnson hyvät otteet jatkuvat, mutta ainakin Flames toivoo, että paras on vielä edessäpäin.