Steven Stamkosia vietiin kesällä isosti Toronto Maple Leafsiin, kotiseuraansa, mutta lopulta kanadalainen päätti jäädä Floridan auringon alle.

Viime yö merkitsi Stamkosille ensimmäistä vierailua Maple Leafsin kotihalliin, sitten niiden ajoittain jopa satavarmoina pidettyjen huhujen. Toki hän pelasi Kanadan paidassa samaisessa hallissa World Cupin aikaan, mutta se on täysin oma tarinansa.

Eikä Stamkos jäänyt aikailemaan.

Heti ensimmäisen vaihtonsa alkajaisiksi hän niittasi kovalla taklauksellaan Maple Leafsin Connor Carrickin laitoihin ja vain 79 sekunnin pelaamisen jälkeen jallitti läpiajosta kiekon ohitse Frederik Andersenin, joskin isäntien puolustajan Matt Hunwickin suosiollisella avustuksella.

Tampa Bay Lightning -kapteeni ikään kuin puhkui näytönhaluja ja hän osui ensimmäisen erän lopulla jo toistamiseen ottelussa. Maali oli klassista ”Stammeria”, sillä hän sai kiekon oikealle p-pisteen kaarelle ja tälläsi hurjan laukauksen yläriman kautta maaliin.

Eikä 26-vuotias kanadalainen ollut vielä valmis, sillä hän syötti kaiken kukkuraksi kaksi osumaa joukkueensa 7-3-murskajaisissa.

Samalla hän osoitti, että vaikka Auston Matthews onkin ottanut Toronton omakseen, ja keräsi ottelussa tehot 1+1, olisi Maple Leafsilla ollut kipeästi tarvetta Stamkosin kaltaiselle valmiille superstaralle.

Stamkos solmi Lightningin kanssa kesällä kahdeksan vuoden sopimuksen ja hän tienaa kuluvasta kaudesta 9,5 miljoonaa dollaria.